Green Kitchen Stories

Meillä on ilo esitellä uusi Instagram-bloggarimme, Green Kitchen Stories; David Frenkiel ja Luise Vindahl, jotka inspiroivat meitä kaikkia terveellisempään ja kasvispainotteisempaan elämäntapaan vihreillä resepteillään ja upeilla kuvillaan. Viikon ajan saamme jakaa Davidin ja Luisen parhaimmat aamupalaehdotukset, joissa on mukana sekä heidän sydämensä että sielunsa.

Blogi sai alkunsa Davidin ja Luisen erilaisuudestaan, joka keittiössä sulautui yhdeksi yhteiseksi keittiö- ja ruokafilosofiaksi.

”Kaikki alkoi siitä, että tavatessamme meillä oli täysin erilaiset ruokailutottumukset. Minä olin kasvissyöjä, joka eli melko epäterveellisesti, ja Luise puolestaan poikkeuksellisen terveellisesti elävä lihansyöjä. Muutettuamme yhteen erilaisuutemme keittiössä näkyi selvästi ja meidän oli löydettävä yhteinen tapa valmistaa ruokaa. Siitä on nyt noin kahdeksan vuotta. Aina ei ole ollut ihan helppoa kehittää kasvispohjaisia herkkureseptejä, kuten nykyisin. Aloitimme blogin kirjoittamisen lähinnä siksi, että muistaisimme kaikki kotona kokeilemamme reseptit.
Kumpikaan meistä ei osannut kuvata, mutta olen työskennellyt aiemmin valokuvaajien kanssa ja yrittänyt matkia heitä parhaani mukaan. Olemme yrittäneet oppia itse kaikenlaista. Olemme aina kirjoittaneet englanniksi, joten blogi ylitti nopeasti Ruotsin rajat.”

David ja Luise haluavat elää merkityksellistä arkea. Perheestä ja planeetasta voi pitää huolta monella eri tavalla: 

”Monien muiden ruotsalaisperheiden tavoin yritämme suosia ostoksissamme luomua, mutta lisäksi pyrimme olemaan haaskaamatta ruokaa ja tekemällä muita pienimuotoisia ympäristötekoja. Luomutuotteiden yleistyminen on mukavaa ja se tuntuu myös paremmalta nyt, kun perheessä on myös lapsia. On sekä heille että planeetallemme parempi, etteivät he syö torjunta-ainein kyllästettyä ruokaa.”

Kolme pientä lasta ja kiireinen elämä ei ole aivan yksinkertainen yhtälö. Mutta tällä perheellä on keinonsa nauttia aamiaisesta:

”Valmistele etukäteen! Tee pieniin aamiaiskulhoihin kylmää puuroa, chia-vanukasta tai marja-myslijogurttia illaksi jääkaappiin, joten lapset voivat itse ottaa ne aamulla esiin ja syödä. Kananmunatkin voi keittää valmiiksi jääkaappiin. Pakasta vihreitä smoothie-aineksia niin, että aamulla täytyy lisätä vain neste.
Tapamme ovat itse asiassa parantuneet saatuamme lapsia. Aikaisemmin nukuimme pitkään ja säntäsimme vain ulos ovesta, joko täysin ilman aamiaista tai aamupala kädessä. Nyt lapset herättävät meidät aikaisin ja he ovat aina nälkäisiä aamulla. Siksi varaamme paljon aikaa aamiaisen valmisteluun ja syömiseen.”

Aamiainen on paitsi päivän tärkein ateria, se voi myös olla ihana hetki – täydessä kaaoksessakin. David ja Luise nauttivat aamupalansa mieluiten keittiössä yhdessä lasten kanssa:

”Nykyisin emme oikein ole mahtua sinne. Keittiönpöydän ääressä on tilaa vain neljälle, mutta meitä on viisi. Olohuoneessa on suuri ruokapöytä, mutta siellä ei ole yhtä mukavaa syödä. Keittiössä on paljon mukavampi ilmapiiri. Sytytämme kynttilän, kuuntelemme musiikkia ja valmistamme aamupalaa samalla kun syömme sitä, eräänlaisessa sekamelskan tilassa. Aamupala sängyssä olisi unelma, mutta kolme lasta kuperkeikkaamassa sängyllä on saanut meidät lykkäämään unelman toteuttamista tuonnemmaksi.”

Green Kitchen Stories on julkaissut neljä resepti- ja inspiraatiokirjaa, joiden kuvat ovat todella kauniita. Arvomme uusimman keittokirjan, Green Kitchen at Home, joka on kokoelma pariskunnan eniten valmistamia ruokia – siis perheen suosikkeja.

Ole mukana alusta asti! David ja Luise saapuvat Instagram-tilillemme 2.lokakuuta!